Nukkuminen

Ensinnäkin ainakin 30 prosentilla ADHD-henkilöistä on unihäiriöitä. Iltaisin ei saa unta, koska on rauhaton olo eikä saa rentouduttua. Itse tein ennen kouluun paluutani useita vuosia yötöitä kunnes rasitin itseni loppuun. Ajattelen helposti, että se aika vaikuttaa edelleen unirytmiini mutta tosiasiassa valvoin jo ala-asteella niin myöhään, että olin joka aamu myöhässä koulusta. Yläasteella ja Lukiossa saatoin myös tehdä niin, että koetta edeltävänä iltana muistin vasta tulevan koitoksen ja luin neljään asti yöllä.

Palatakseni aikaisempaan, ennen kouluun paluuta unirytmini (jos sitä sellaiseksi voi sanoa) oli kääntynyt täysin ympäri. Aluksi päästyäni 7 aamulla töistä menin heti nukkumaan, mutta hiljalleen sekin venyi niin, että saatoin valvoa aamulla 12 asti ja mennä nukkumaan niin että heräsin vasta 10 jälkeen illalla. Vapaa-ajallani näin ystäviäni pääasiassa baarissa, joka taas johti runsaaseen alkoholinkäyttöön (joka taas johti vakavampiin ongelmiin). Lopulta kesällä ennen syksyllä alkavaa koulua rytmini käännettiin väkisin lääkkeillä. Nykyäänkin jos iltaisin tunnen itseni levottomaksi ja aamulla on pakko herätä johonkin, otan lääkkeen.

Näistä unijuista riittäisi vaikka mitä muutakin kerrottavaa, mutta tämähän oli parisuhdeblogi, joten kerron miten meidän eilinen arki-ilta/yö meni:

21:00 Kaikki kiinnostava on loppunut tv:stä ja otan unilääkkeen koska tiedän etten saa muuten unta, siirryn sänkyyn. Mieheni on vielä tietokoneella ja hän alkaa

21:30 huutelemaan kuinka koiran kanssa pitäisi vielä käydä ulkona. Hän pääsee ulos vasta 21:45 (jättäen jokaisen asuntomme halogeenin varmasti päälle vaikka yritän nukkua). Nukahdan sillä välin kun pojat ovat lenkillä mutta sitä iloa ei kauaa kestä koska koiramme tulee aina tervehtimään ulkoa tultuaan. Alan olla jo suht sekavassa tilassa ja puoliksi unessa mutta miehelläni on vielä asiaa, hän jauhaa pyynnöstäni huolimatta hyvin pitkään ja soittaa myös kännykästä äänityksiään. Hän laulelee jotain sekä kertoo kuinka häntä ei nukuta (jaa eli ei sitten kukaan muu saa nukkua). En tiedä kuinka kauan hän jatkoi häiriköintiä koska lopulta nukahdin.

Kello on 5 ja mieheni huutaa asunnossamme kuin palosireeni ja kaikki valot ovat päällä, luulin aluksi että on aamu mutta huusin takaisin jotain pää kiinni tyyppistä. Mieheni oli keskellä yötä mennyt tarkistamaan onko koira kakannut sisälle (ensinnäkin kuka nousee keskellä yötä tarkastamaan asuntoa). No olihan se koira kakannut sisälle mutta normaali ihminen vain siivoaisi jätökset ja tulisi takaisin nukkumaan. Mieheni piti tapahtuneesta yli puolen tunnin shown ja minä yritin nukkua. Sitten hän lähti koiran kanssa ulos (klo 5:30) ja tuli taas herättelemään minua palattuaan sieltä (klo 6:30). Vitutti.

Hyvin usein myös tavallisina aamuina jos itse menen myöhempään kouluun, mieheni herää esim. seitsemältä ja laittaa kaikki asunnon valot päälle eikä edes sammuta niitä lähtiessään. Sinun on silloin pakko nousta ylös 3 tuntia liian aikaisin sammutellaksesi valoja että saisit nukuttua.

Kun menemme nukkumaan on hyvin usein jompikumpi ylivirkeänä kun taas toinen on rättiväsynyt. ADHD:n takia ei myöskään voi antaa toisen nukkua, koska omat asiat tuntuvat niin tärkeiltä kertoa eikä ymmärrystä myöskään löydy toisen aikaista herätystä kohtaan. Meidän sängystä ei myöskään tällä hetkellä näy kello, joten iltajuttelu venyy helposti yli puolen yön.

Pakko vielä lisätä tähän loppuun asia joka ei liity nukkumiseen mitenkään. Miehelläni meinaan on tapana kerätä parkkisakkoja koska hän ei yhden huonon kokemuksen takia suostu käyttämään julkisia. Siivotessani niitä löytyi taas kaksi. Keskustelin joskus äitini kanssa asiasta ja hän sanoi isäni olleen aivan samanlainen nuorempana, parkkisakkoja tuli joka viikko vähintään yksi. Veikkaan että tälläkin asialla on jotain tekemistä ADHD:n kanssa koska mieheni on saanut ainakin 20 sakkoa kuluvan vuoden aikana. Suurin osa näistä sakoista on vielä samasta paikasta, eikö normaali ihminen oppisi jo kerrasta mihin ei kannata sitä autoa jättää..

ADHD-parisuhde

Olen 22-vuotias nainen ja elän yhdessä samanikäisen avomieheni kanssa. Halusimme tehdä tämän blogin arjestamme ADHD:n kanssa. (Tämä kaikki alkoi tappelulla siitä kumpi kirjoittaa.)

Kummallekin meistä on tämän vuoden aikana diagnosoitu ADHD. Tilanteemme ovat sikäli erilaiset, että itselläni on ollut selkeitä oireita ainakin kymmenen vuoden ajan ja perheessäni sekä isälläni että veljelläni on diagnosoitu ADHD.

Miehelläni puolestaan oireet räjähtivät käsiin aikuisiässä. Kotoa muuton jälkeen arjen hoitamisen vaikeus iski suoraan päin kasvoja, kun äiti ei ollut auttamassa kaikessa. Hänen perheessään ei myöskään ole muita ADHD-diagnoosin saaneita (vaikka selviä tapauksia on), joten varsinkin mieheni äidille tieto sairaudesta iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Ensinnäkin saamme kiittää ADHD:ta siitä että olemme yhdessä, tunnettuamme viikon aloimme seurustella, seurusteltuamme 4 kuukautta muutimme yhteiseen kotiin ja siitä vuoden päästä hankimme koiran.

Emme siis todellakaan ole mikään peruspari, jonka vakiintumisrituaali kestää vähintään 5 vuotta. Ja juuri se yhteinen koti on estänyt lähtemästä lätkimään hetken mielijohteesta. Myös tieto siitä, että toisellakin on ADHD auttaa kestämään milloin mitäkin. Tietysti se on myös tuonut rikkautta suhteeseemme innostuttamalla kummatkin yhtä päättömästi milloin mihinkin.

Yksi hyvä esimerkki innostumisestamme on koiramme, jonka hankinta sujui kutakuinkin näin:

Päivä 1.

Toinen meistä löysi internetistä kuvia kyseisen koirarodun pennuista ja vauhkoonnutti toisenkin niitä fiilistelemään. Siinä sitten koko päivä ihmeteltiin kuinka siistiä ja hienoa se nyt sitten olisikaan että pikku läjä juoksentelisi jaloissa.

Päivä 2.

Selvitettiin kaikkea rotukohtaista tietoa ja tehtiin laskelmia rahan menosta ja löydettiin netistä varattavia pentuja. Tottakai nämä pennut olivat maailman ihanimpia ja lähetettiinkin heti lisäkyselyjä niistä vaikka ei aiottukaan vielä ostaa (eipä).

Päivä 3.

Mieheni maksoi varausmaksun ja meille oli tulossa koiranpentu, taidettiin jo samana päivänä käydä ostamassa sängyt, kupit ja muut vehkeet. Sitten odoteltiinkin melkein 2 kuukautta että poju saapui kotiin. (Tietenkin vakuuteltiin kaikille sukulaisille ja ystäville kuinka vakavasti harkittu hankinta oli, mutta sekuntiakaan emme ole katuneet ja koira on sopinut perheeseemme täydellisesti).

Halusimme listata myös pahimpia oireitamme.

Neiti X:

• Erittäin huono keskittymiskyky (vaikka asia olisikin kiinnostava esim. mahdoton keskittyä puhelinkeskusteluun vaikka kyseessä olisi paras ystävä)

• Rutiinit käsittämättömän vaikeita (ei minkään näköistä unirytmiä, ruoka-ajat täysin epäsäännöllisiä jne.)

• Ylivilkkaus joka ilmenee jatkuvana jalkojen/käsien heilutteluna tai ylös nousemisella ja esim. jääkaapilla ravaamisena.

• Huono ajantaju (siis järkyttävän huono olen koko elämäni ollut myöhässä kaikesta ja kaikkialta, yksinkertaisesti en nykyään voi sopia mitään).

• Kärsimättömyys (raivostun jos asiat eivät tapahdu silloin kun haluan tai ihmiset ovat liian hitaita, en malta odottaa vuoroani).

Herra X:

• Raivokohtaukset (Huutamista ja paiskomista aivan naurettavista syistä, mutta purkautuu aina tavaroihin tai kiinteisiin objekteihin esim lyö nyrkillä seinään. Hyvin usein satuttaa itsensä raivotessaan)

• Kömpelö (vähintään kerran viikossa hajottaa jotain, yleensä astioita. Tai vähintäänkin heittää juomat tai ruuat lattialle. Lyö joka päivä itsensä kaapin oviin, karmeihin, kynnyksiin ja oikeastaan mihin vaan).

• Unohtaa kaiken (ulko-ovi jää hyvin usein auki, tavarat katoaa, ei muista sovittuja asioita tai kenen kanssa puhui juuri puhelimessa).

• Surkea käyttämään rahaa (Käyttää rahaa käsittämättömiin asioihin ja on aina varaton eikä edes ymmärrä miksi, laskut maksamatta viimeiseen muistutukseen asti, elää täysin yli varojensa)

• Keskeyttää (vaihtaa aina puheenaihetta kesken toisen suunvuoron, jos yrittää keskittyä johonkin, hän tulee jatkuvasti keskeyttämään kyselemällä tai länkyttelemällä jotain täysin turhaa ja ärsyyntyy jos ei saa kertoa asiaansa).

• Kohteliaisuus puuttuu (saattaa sanoa todella inhottavasti välillä ja pahoittaa toisen henkilön mielen, ei myöskään tajua minuutin päästä miksi toinen on huonolla tuulella. Ei muista kiittää, avata ovia, antaa toiselle ensin ja joskus jopa ottaa itselle jotain, mutta ei tuo ollenkaan toiselle. Saattaa haukkua keskellä katua edessä kävelevää henkilöä niin kovaan ääneen että kyseinen ihminen varmasti kuulee. Käyttäytyy välillä todella epäasianmukaisesti, esimerkiksi sukujuhlilla röyhtäilee ruokapöydässä, ilmeilee, huutelee ja ääliöi.)

• Vaikea pitää ystävyyssuhteita yllä.

Tämän hetkinen tilanne on se, että minä olen ammattikoulussa. Lukio jäi aikanaan kesken ja nyt yritän saada jonkinlaiset paperit. Aamuherätykset ovat todella vaikeita, mutta koulussa pärjääminen aika helppoa ja siellä on mielenkiintoisia aiheita. Olin keväällä mukana lääkekokeilussa, jossa eräällä lääkkeellä löytyi niin hyvä vaste, että sen avulla suoritan kouluni loppuun.


Mieheni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja on osa-aikaisena töissä ohjelmistotestaajana. Kumpikin tuottaa suuria vaikeuksia, kun mielenkiintoa ei löydy. Hän on samassa lääkekokeilussa kuin minä, ja toivoo että lääkkeen avulla saisi koulun käytyä läpi.

Blogin kirjoitus onnistui muuten niin, että minä ensiksi kirjoitin mindflow-tyyppisesti postauksen, jonka jälkeen mieheni korjasi pahimmat kirjoitusvirheet, jonka jälkeen hän kirjoitti lisää ja minä puolestaan korjasin hänen tekstinsä (meni ainakin tunti ja samalla tuli hoidettua monta muutakin asiaa). Pahoittelut kirjoitusvirheistä!

Jääkaapilla käyntejä: 5kpl