Olen 22-vuotias nainen ja elän yhdessä samanikäisen avomieheni kanssa. Halusimme tehdä tämän blogin arjestamme ADHD:n kanssa. (Tämä kaikki alkoi tappelulla siitä kumpi kirjoittaa.)
Kummallekin meistä on tämän vuoden aikana diagnosoitu ADHD. Tilanteemme ovat sikäli erilaiset, että itselläni on ollut selkeitä oireita ainakin kymmenen vuoden ajan ja perheessäni sekä isälläni että veljelläni on diagnosoitu ADHD.
Miehelläni puolestaan oireet räjähtivät käsiin aikuisiässä. Kotoa muuton jälkeen arjen hoitamisen vaikeus iski suoraan päin kasvoja, kun äiti ei ollut auttamassa kaikessa. Hänen perheessään ei myöskään ole muita ADHD-diagnoosin saaneita (vaikka selviä tapauksia on), joten varsinkin mieheni äidille tieto sairaudesta iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Ensinnäkin saamme kiittää ADHD:ta siitä että olemme yhdessä, tunnettuamme viikon aloimme seurustella, seurusteltuamme 4 kuukautta muutimme yhteiseen kotiin ja siitä vuoden päästä hankimme koiran.
Emme siis todellakaan ole mikään peruspari, jonka vakiintumisrituaali kestää vähintään 5 vuotta. Ja juuri se yhteinen koti on estänyt lähtemästä lätkimään hetken mielijohteesta. Myös tieto siitä, että toisellakin on ADHD auttaa kestämään milloin mitäkin. Tietysti se on myös tuonut rikkautta suhteeseemme innostuttamalla kummatkin yhtä päättömästi milloin mihinkin.

Yksi hyvä esimerkki innostumisestamme on koiramme, jonka hankinta sujui kutakuinkin näin:
Päivä 1.
Toinen meistä löysi internetistä kuvia kyseisen koirarodun pennuista ja vauhkoonnutti toisenkin niitä fiilistelemään. Siinä sitten koko päivä ihmeteltiin kuinka siistiä ja hienoa se nyt sitten olisikaan että pikku läjä juoksentelisi jaloissa.

Päivä 2.
Selvitettiin kaikkea rotukohtaista tietoa ja tehtiin laskelmia rahan menosta ja löydettiin netistä varattavia pentuja. Tottakai nämä pennut olivat maailman ihanimpia ja lähetettiinkin heti lisäkyselyjä niistä vaikka ei aiottukaan vielä ostaa (eipä).

Päivä 3.
Mieheni maksoi varausmaksun ja meille oli tulossa koiranpentu, taidettiin jo samana päivänä käydä ostamassa sängyt, kupit ja muut vehkeet. Sitten odoteltiinkin melkein 2 kuukautta että poju saapui kotiin. (Tietenkin vakuuteltiin kaikille sukulaisille ja ystäville kuinka vakavasti harkittu hankinta oli, mutta sekuntiakaan emme ole katuneet ja koira on sopinut perheeseemme täydellisesti).

Halusimme listata myös pahimpia oireitamme.
Neiti X:
- Erittäin huono keskittymiskyky (vaikka asia olisikin kiinnostava esim. mahdoton keskittyä puhelinkeskusteluun vaikka kyseessä olisi paras ystävä)
- Rutiinit käsittämättömän vaikeita (ei minkään näköistä unirytmiä, ruoka-ajat täysin epäsäännöllisiä jne.)
- Ylivilkkaus joka ilmenee jatkuvana jalkojen/käsien heilutteluna tai ylös nousemisella ja esim. jääkaapilla ravaamisena.
- Huono ajantaju (siis järkyttävän huono olen koko elämäni ollut myöhässä kaikesta ja kaikkialta, yksinkertaisesti en nykyään voi sopia mitään).
- Kärsimättömyys (raivostun jos asiat eivät tapahdu silloin kun haluan tai ihmiset ovat liian hitaita, en malta odottaa vuoroani).
Herra X:
- Raivokohtaukset (Huutamista ja paiskomista aivan naurettavista syistä, mutta purkautuu aina tavaroihin tai kiinteisiin objekteihin esim lyö nyrkillä seinään. Hyvin usein satuttaa itsensä raivotessaan)
- Kömpelö (vähintään kerran viikossa hajottaa jotain, yleensä astioita. Tai vähintäänkin heittää juomat tai ruuat lattialle. Lyö joka päivä itsensä kaapin oviin, karmeihin, kynnyksiin ja oikeastaan mihin vaan).
- Unohtaa kaiken (ulko-ovi jää hyvin usein auki, tavarat katoaa, ei muista sovittuja asioita tai kenen kanssa puhui juuri puhelimessa).
- Surkea käyttämään rahaa (Käyttää rahaa käsittämättömiin asioihin ja on aina varaton eikä edes ymmärrä miksi, laskut maksamatta viimeiseen muistutukseen asti, elää täysin yli varojensa)
- Keskeyttää (vaihtaa aina puheenaihetta kesken toisen suunvuoron, jos yrittää keskittyä johonkin, hän tulee jatkuvasti keskeyttämään kyselemällä tai länkyttelemällä jotain täysin turhaa ja ärsyyntyy jos ei saa kertoa asiaansa).
- Kohteliaisuus puuttuu (saattaa sanoa todella inhottavasti välillä ja pahoittaa toisen henkilön mielen, ei myöskään tajua minuutin päästä miksi toinen on huonolla tuulella. Ei muista kiittää, avata ovia, antaa toiselle ensin ja joskus jopa ottaa itselle jotain, mutta ei tuo ollenkaan toiselle. Saattaa haukkua keskellä katua edessä kävelevää henkilöä niin kovaan ääneen että kyseinen ihminen varmasti kuulee. Käyttäytyy välillä todella epäasianmukaisesti, esimerkiksi sukujuhlilla röyhtäilee ruokapöydässä, ilmeilee, huutelee ja ääliöi.)
- Vaikea pitää ystävyyssuhteita yllä.
Tämän hetkinen tilanne on se, että minä olen ammattikoulussa. Lukio jäi aikanaan kesken ja nyt yritän saada jonkinlaiset paperit. Aamuherätykset ovat todella vaikeita, mutta koulussa pärjääminen aika helppoa ja siellä on mielenkiintoisia aiheita. Olin keväällä mukana lääkekokeilussa, jossa eräällä lääkkeellä löytyi niin hyvä vaste, että sen avulla suoritan kouluni loppuun.
Mieheni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja on osa-aikaisena töissä ohjelmistotestaajana. Kumpikin tuottaa suuria vaikeuksia, kun mielenkiintoa ei löydy. Hän on samassa lääkekokeilussa kuin minä, ja toivoo että lääkkeen avulla saisi koulun käytyä läpi.
Blogin kirjoitus onnistui muuten niin, että minä ensiksi kirjoitin mindflow-tyyppisesti postauksen, jonka jälkeen mieheni korjasi pahimmat kirjoitusvirheet, jonka jälkeen hän kirjoitti lisää ja minä puolestaan korjasin hänen tekstinsä (meni ainakin tunti ja samalla tuli hoidettua monta muutakin asiaa). Pahoittelut kirjoitusvirheistä!
Jääkaapilla käyntejä: 5kpl
Kuulostaa hyvältä, hauskalta ja mielenkiintoiselta blogilta. Jatkakaa ihmeessä kirjoittelua! Olen epäillyt että itsellnikin saattaisi olla ADHD, sen verran rauhaton ja malttamaton olen ollut koko elämäni. Eli uusia tekstejä odotellessa :)
VastaaPoistaKiva että heti löytyy kiinnostusta. Mietittiin että olisi hauska lukea miten muut parit ovat pärjänneet adhd:n kanssa ja siksi sitten väsäiltiin tämä. Toivon itsekin että saataisiin kunnolla kirjoiteltua pysyy sitten edes jossain muistissa kaikki sähellys :D
VastaaPoistaJatkakaa vaan kirjoittamista! Täällä samanikäinen pariskunta, josta toiselle (jo) diagnosoitu ADHD. ..Eikä epäilystäkään, ettei vastapuolellakin olisi. Melkoista vuoristorataa tämä on, niin hyvässä kuin pahassa.
VastaaPoistaNauroin lukiessani tekstiänne, niin tuttua..
Odotellen uutta kirjoitusta
-Sirja